Mitä sairauspäivärahan enimmäisajan täytyttyä? Toimeentulon lähteet kahden vuoden seurannassa

Abstract

We examined sources of income after the maximum sickness allowance period of 300 days. We also examined how allowance recipients’ background was associated with the probability of a disability pension application. A 70% population sample aged 18–60 was drawn from national registers. Disability pension was examined as the primary source of income. Other income sources were examined as prevalences, controlling for the background variables. The effect of background for the probability of a pension application was tested using chi-square tests. During the year following the sickness allowance period, 68% transferred to disability pension, 14% didn’t apply for pension and 18% had their application rejected. Especially unemployment increased the probability of a disability pension application. Those with no pension application were typically became employed during the first follow-up year (69%). Unemployment was common among rejected pension applicants during both follow-up years (80%, 72%). New sickness allowance periods were common during the second follow-up year. For most, the maximum sickness allowance period means losing full occupational ability, irrespective of awarded disability pensions. More support is needed during disability and when approaching the maximum allowance period mark. This applies especially to the unemployed, who are without occupational health services or statutory check-ups.Tutkittu tieto sairauspäivärahan enimmäisajan jälkeisestä toimeentulosta on puuttunut Suomessa. Tutkimme työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä, ansiotyö- ja työttömyysjaksoja, ammatillista kuntoutusta sekä uusia sairauspäivärahakausia kahden vuoden seurannassa henkilöillä, joiden sairauspäivärahan enimmäisaika oli tullut täyteen 2012. Tarkastelimme myös, miten päivärahaa saaneiden tausta oli yhteydessä enimmäisajan jälkeisten työkyvyttömyyseläkehakemusten yleisyyteen. Analysoimme kuvailevilla menetelmillä 70 prosentin edustavaa satunnaisotosta 18–60-vuotiaasta väestöstä hyödyntäen Eläketurvakeskuksen, Kelan ja Tilastokeskuksen rekisteritietoja. Tarkastelimme työkyvyttömyyseläkkeen hakemista ensisijaisena toimeentulolähteenä. Muita toimeentulon lähteitä tarkastelimme taustatekijöillä vakioituina prevalensseina käyttäen logistista regressioanalyysiä. Testasimme taustatekijöiden yhteyttä enimmäisajan jälkeisen 12 kuukauden aikaisen eläkehakemuksen todennäköisyyteen khiin neliö -testeillä. Enimmäisaikaa seuraavan vuoden aikana 68 % siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle, 14 % ei hakenut työkyvyttömyyseläkettä ja 18 %:lle ei myönnetty työkyvyttömyyseläkettä. Taustatekijöistä muu kuin toimihenkilöasema ja ansiotyön puuttuminen työkyvyttömyyden alkaessa selittivät vahvimmin työkyvyttömyyseläkkeen hakemista. Eläkettä hakematta jättäneet olivat usein ansiotyössä ensimmäisen seurantavuoden aikana (69 %). Hylkäävän eläkepäätöksen saaneista valtaosa sai työttömyysetuutta ensimmäisen (80 %) tai toisen (72 %) seurantavuoden aikana. Vuoden työkykyisyysajan jälkeen uudet sairauspäivärahakaudet olivat yleisiä. Sairauspäivärahan enimmäisajan täyttyminen merkitsee valtaosalla täyden työkyvyn menettämistä seuraaviksi vuosiksi riippumatta siitä, johtaako sairausjakso suoraan työkyvyttömyyseläkkeeseen. Pitkään sairauspäivärahalla olevien tilannetta pitäisi tukea tehokkaammin sairauspäivärahajaksojen aikana ja enimmäisajan lähestyessä. Erityisesti tämä koskee ansiotyön ulkopuolella olevia, joilta puuttuvat työterveyshuollon palvelut ja sairausvakuutuslain mukaiset, päivärahakauden sisäiset seurantapisteet.