Vauraus ja sivistys yltäkylläisyyden ajan jälkeen

Abstract

Vauhditamme keskustelua hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta kysymällä, millainen on sivistyksen ja vaurauden luonne yhteiskunnassa, jonka tärkein tavoite ei enää ole äärimmäisestä köyhyydestä vapautuminen ja jossa teknologia murtaa ihmisten, yhteiskunnan ja talouden toimintaa. Kohdistamme huomion erityisesti suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan, mutta monet asiat pätevät myös muihin pitkälle teollistuneisiin yhteiskuntiin. Perustamme tarkastelun Ronald Inglehartin (1977) ja Shalom H. Schwartzin (1992) empiirisesti koeteltuihin arvoteorioihin. Niiden mukaan elintason parantuminen aineellisen vaurastumisen myötä antaa kansalaisille yhä paremmat mahdollisuudet siirtyä aineellisen hyvän maksimoinnista elämän merkityksellisyyden voimistamiseen. Hyödynnämme utooppista ajattelua, jonka avulla on mahdollista tunnistaa toivoa herättäviä keinoja yhä monimutkaisempien ekologisten, taloudellisten ja sosiaalisten kysymysten ratkomisessa. Kuvailemme 2050-luvulle ajoittuvan tulevaisuusnäkymän, jossa etäännytämme vallalla olevia, usein itsestään selvinä pidettyjä asiantiloja. Osoitamme, että vaurauden ja sivistyksen laajempi tarkastelu antaa välineitä tunnistaa edistyksen kovaa ydintä. Näin saadaan uusia mahdollisuuksia kirkastaa kasvatuksen ja koulutuksen sivistystehtävää.